perjantai 2. marraskuuta 2012

Kihi-Kuhi 2.11.- 6.11.

Kingi Kongin ikkunassa iltaisin (n. klo 18-22) Maria Björklundin teos Kihi Kuhi.  
Teos koostuu erilaisista abstrakteista muodoista ja kappaleista, jotka muuttavat muotoaan, kasvavat ja kutistuvat, liikkuvat erilaisin tavoin, tulevat kuvaan ja katoavat villisti omia reittejään ja lainalaisuuksiaan noudattaen. Kuvioiden välillä on myös vuorovaikutusta, ne muodostavat oman ekosysteeminsä. Teokselle keskeistä on visuaalinen runsaus, joka tekee katsojalle mahdottomaksi hahmottaa kaikkea kuvassa tapahtuvaa yhtä aikaa, saati havaita luupin pituutta. Katsojan valintaan jää noudattaa katsomisessa haluamaansa strategiaa, vaihtoehtoja on useita.

Maria Björklund (s.1970) on toiminut sarjakuvan, animaation ja muun kuvallisen ilmaisun alueella 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Sarjakuvan tiimoilta Björklund on osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin eri puolilla maailmaa. Hänen sarjakuvistaan on julkaistu myös albumeja. Björklundin uusin sarjakuva Planeetta Z on ilmestynyt Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä maaliskuusta 2010 alkaen ja siitä on juuri tehty kokoelma-albumi (Like Kustannus 2012). Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuneen Björklundin viimeisimpiä animaatioelokuvia ovat m.m. Vuosirengas (2012), Blava (2012) ja Helsingin kesä (2011).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti